Reviews on records & gigs(in various languages)
RECORDS
Revolutions from pink to pale (marsu 03)
Part of the Marsu on Paras (which apparently translates as "guinea pig is the best") collective, Finland's Harry Hunks do a fine line in Belle and Sebastian-esque indie pop, despite their truly atrocious name (I'm praying it was a case of random dictionary flicking). A comfortable fireside vibe runs throughout the EP -- opener "The Man Who Makes Horses Run and Frogs Fly" builds from a riff that could've come from a music box. Cello touches and clean guitar form a solid platform for Antti Ahokas's fairy tale of a magical songsmith.
Though the band should win over most lovers of good indie tunes, as with Belle and Sebastian, the vocals and lyrics are a real divider. Saying that Ahokas's high-pitched, sing-song voice is twee is an understatement. It's duffel coat-wearing, slippers, cocoa in an old rocking chair and hand-knitted mittens twee. Maybe more. If this is your milky cup of Earl Grey, chances are you'll enjoy Revolutions From Pink To Pale -- but if paeans to nature and an alarm clock's snooze button set your teeth on edge, don't say you weren't warned.
On the latter subject, "Snooze Alarm" is probably Revolutions' strongest track. The catchy oom-pah guitar strums and sustained organ drive the track along, and there are some nice harmonies from the backing singers. On "Ugliest Surfer", Ahokas stretches his voice a little too high for comfort, and the chorus line "Hey, hey, pick up someone your own size" isn't going to pick up any poetry prizes. That said, there's a strong enough tune, and the topic makes for a pleasant change from the norm.
Coming across a bit like Solid Air-era John Martyn, who may also be alluded to in its title, "Slow Air" has a jazzier feel, and with Juho Viljanen's trombone along for the ride, the sound is fuller, allowing the choruses to really swell. Ahokas also steps away from the mic for a while, allowing the guitar and bass to shine in an instrumental outro. "Let's Not Go To Vienna" closes the EP in style, Nick Drake cello and a soaring vocal melody taking center stage before the rest of the band joins in for a sing-along finale.
Overall, Revolutions From Pink To Pale is an excellent slice of indie pop that should hopefully reach an audience outside of the band's home country. Though Harry Hunks' Belle and Sebastian influence may be obvious, I'd stick my neck out in saying that the EP is better than Murdoch et al's last album, so they shouldn't suffer from the comparison.
Nick Norton, Splendid (e-zine) 19.1.2005
Oh Helsinki, so much to answer for, indeed, the whole of Scandinavia so much to answer for. This large chunk of Europe is so often criminally ignored when the world of indie pop decides who the heroes are, that is surely a travesty of talent, a complete misrepresentation of what is actually going on out there in the fjords, birch woods and saunas of North Eastern Europe – that’s not too stereotypical is it?
Throughout a glittering five song set Harry Hunks manage to cast a spell that will hold you, entranced and enchanted, desperate with desire and wishing for more. In addition to their standard four piece line up – vocals, guitars, keyboards and rhythm this record also embraces luscious insertions of brass and strings which evoke visions of Belle and Sebastian, Joe Jackson, and Nick Drake. The song writing is strong, and the performance is neat, well structured and effortlessly presented.
‘The Guy Who Makes Horses Run and the Frogs Fly’, is musically, as the title may suggest, an indelibly lullaby-esque, dreamy, drifting, lilting tune but with a darker, much more sinister lyrical line. The chilling juxtaposition of which makes for a comforting but menacing ditty. ‘Snooze Alarm’ is a pseudo pop, almost rockabilly rhythm, in places it alludes to Billy Bragg, a gentle start, easing into a semi-euphoric chorus, it’s a delight.
‘Ugliest Surfer’ is typical indie pop fare, a tale of loss and rejection, whilst always maintaining that the sun will still come up in the morning, and that life will always get that little bit better somewhere along the line, “just pick up anyone who is nice…”. Musically it is Belle and Seb-ish, with a longing Casio keyboard break (what’s the Scandinavian for ‘Dixons’?). ‘Slow Air’ isn’t so much of a slow air, more of an acoustic driven slab of melancholia, which explodes after the middle eight into an almost Wedding Present-ish guitar and brass (come on, work with me here) outro. It really does work, it does.
Finally ‘Lets Not Go to Vienna’ closes the E.P. Sliding in with an exquisite xylophone break (now that’s something you don’t hear everyday). It, again is reminiscent of Billy Bragg – I’m thinking ‘Ontario, Quebec, and Me’, ‘Bread and Circuses’ and ‘Heart like a Wheel’. It’s simple, but convoluted, the structure is plain, but the emotive nature is twisting and turning. The cello break makes ‘Lets Go to Vienna’ simply to die for. It’s sweet, luscious beauty.
KLM Fly from London to Helsinki for £150, it’s worth a trip.
Johnny Mac, Friends Of The Heroes.co.uk (e-zine) 12/2004
Herkkää ja horjuvaa indie-poppia Helsingistä. Marsu on paras -kollektiiviin olennainen osa Harry Hunks on siirtynyt cd-aikaan. Julkaisukatalogiin mahtuu kaksi 7-tuumaista singleä, Single ja 20 Miles An Hour, ennen tätä viiden biisin cd-ep:tä. Muitakin muutoksia sisältyy tähän upeisiin kansiin pakattuun formaatin vaihdokseen. Levyllä on nimittäin mukana sellisti, trumpetisti ja lisäkitaristina mm. Red Carpet ista tuttu Petri Nakari. Onneksi massiivisuus on äänimaailmasta kuitenkin kaukana. Lisäinstrumentteja on käytetty hyvän maun mukaan tukemaan villatakit päällä – ainakin henkiset villatakit – soitettuja kauniita sävellyksiä. Omasta mielestään Harry Hunks tekee puuhastelumusiikkia, ja se kuvaakin oivallisesti levyltä huokuvaa lämpimän orgaanista ilmaisua.
Keikoilla välillä häiritsevyyteen asti esille tuleva anteeksipyytelevyys kääntyy äänilevymuodossa voitoksi. Hyvällä tavalla hauras ja rosoinen tuotanto erottuu edukseen. Aikalaisistaan Harry Hunks tuo mieleen Belle & Sebastianin ja länsinaapurin Laakson. Etenkin Matti Eräsaaren vokalisointi muistuttaa kovasti jälkimmäisen orkesterin Markus Krunegårdia. Levyllä ei ole yhtään huonoa laulua – ainoastaan hyviä ja vähän parempia. Snooze Alarm nousee melodiallaan hymyn verran muita korkeammalle – kuulijasta riippuen kengänkärjet kuluvat puhki joko niihin tuijottamisesta tai tanssimisesta. Hyvälle tuulelle tästä ainakin tulee vaikka välillä lauletaankin maailman rumimmasta surffaajasta. Se on jo paljon se. Marsu on paras!
Marko Ylitalo, desibeli.net 8.12.2004
Viiden biisin ep hillittyä ja tunnelmallista indie-poppia. Harry Hunksin tekemisistä paistaa vilpitön rakkaus hyvää musiikkia kohtaan, mutta bändin omat eväät ovat vielä kaukana esikuviensa tasosta. Laulaja Matti Eräsaaren tulkinta jää anteeksipyytelyn tasolle ja soittoa leimaa valitettava ponnettomuus. Muutamissa kappaleissa (erityisesti Ugliest Surfer) on kuitenkin hyviä ideoita ja sovituksiin on selvästi satsattu. Kun sen stereotyyppisen indie-hissuttelun saisi taka-alalle, olisi Harry Hunks oikealla tiellä.
[This one says we are lily-livered indie-poppers.]
Jari Jokirinne, Soundi 11/2004
Suomalaisen pehmopopin uusin tulokas Harry Hunks ei nimestään huolimatta eritä testosteronia eikä välttämättä edes hikeä. Hyvin soitettu pehmoisen kitaran ja pianon sekä jousien täydentämä musiikki liittyy luontevasti Belle & Sebastian –tyyppiseen britti-indieen, ja viimeistään honottava ja välillä falsettiin karkaava laulutapa erottaa Harry Hunksin liekkipaidoista. Tyyli on siis bändillä hallussa ja biiseissäkin ideaa. Silti, vaikka Snooze Alarm on kiva hevoslönkytys ja Slow Airissa on nätti melodia, minulle Hunksien nörttiys ja varsinkin laulu on hivenen vieraannuttavaa, ja EP jää vain miellyttäväksi tuttavuudeksi.
Markku Roinila, Rumba 22/04
Harry Hunks is back with a new ep. A very welcome release after last year's totally amazing seven inch vinyl ep 20 Miles an hour. This new one doesn't have such a killer song as Bambi Eyes, but it's another marvellous effort by this lovely indie group. The opener The Guy Who Makes Horses Run and the Frogs Fly that was loosely inspired by ultrasport's Sami is a wonderful tune and does bring a smile to my face.. "Writing songs that he says are just crap.... but they are the songs that make everyone cry" (Sami's songs do that to me at least). Snooze Alarm on the other hand is the indie(should-be)hit of this fine little disc. Melodic pop song and a whole lot of fun. The rest are a bit moodier pieces, but I do like also that side of Harry Hunks (albeit my faves are the pop hits ala Bambi Eyes, Snooze Alarm). Loving emotions just flow through me while listening. Another great little record from Harry Hunks. That's third in a row. I think we need an album now.
Vesa Lautamäki, One Chord to Another (e-zine), 22.11.2004
Membri dell'aristocratico collettivo indiepop Marsu on Paras insieme ai connazionali Ultrasport e Red Carpet, i finlandesi Harry Hunks suonano pop umbratile a bassa velocità, ingentilito oltre misura dagli interventi di un sottilissimo Rhodes. I cinque pezzi di questo EP stanno fra la timida leggerezza dei Belle and Sebastian e gli impetuosi crescendo dei Low, conditi però da un candore melodico tutto scandinavo. "The guy who makes horses run and the frogs fly" e "Let's Not Go To Vienna", in testa e in coda, sono trapunte di tastierine così esili che il pur gentile cantato di Matti Erasaari rischia di apparire troppo ruvido, e fungono da perfetta cornice alla stagione fredda grazie al caldo contributo del violoncello: gli Harry Hunks indossano le proprie fragilità, accennano a timidissme storie d'amore con ragazzi che arrossiscono sorridendo e non disdegnano un minimo di analisi sociale sullo Stato della Nazione (cfr. "we saw the revolution fade from red to pink" nella folkeggiante "Snooze Alarm"), ma non sempre trasformano queste intuizioni in canzoni finite come gli artisti a cui s'ispirano. Che "Revolutions..." sia lo stesso un gran bel disco va a loro merito.
[Among other things, this review places us in between B&S and Low. It also notices our biting social criticism, which makes it Matti's favourite review ever.]
Indiepop.it (e-zine), 15.11.2004
[...] Harry Hunksia ei tarvitse enää löytää, mutta aina vaan mainiolta bändi kuulostaa, myös uudella Revolutions from Pink to Pale –CDEP:llään (Marsu on paras, Marsu-03). Bändi luottaa omaan utuisen kaihoisaan Antti Ahokkaan Rhodes-sähköpianon dominoimaan indiepop-soundiinsa, Matti Eräsaaren mukavasti mutta ei liikaa huojuvaan vokalisointiin ja sydämellisesti älykkään oloiseen yleisvireeseen. Viiden biisin EP:llä lienee pari kaikkien aikojen tarttuvinta Hunks-sävellystä eli hittisinglen oloinen Snooze Alarm ja melankolisen nätti Ugliest Surfer. Bonuspisteet tyylikkäistä kansista! [...]
[Mikko says we've found our thing and stick to it, and it sounds smart.]
Mikko Lappalainen, Sue 11/2004
Harry Hunks ist der Name einer finnischen IndiePopband stammend aus Helsinki. Nun steht Finnland nicht erst seit Pisa hoch im Kurs, nein, es ist das Land der Skiläufer deren einziges Doping oder Rauschmittel im Konsum von Wodka und Kaffee oder Kaffee zum Wodka oder Wodka im Kaffee besteht.
Um dem Körper ab und an eine Abwechslung zu gewähren wird die Sauna und der Trank von frischgezapftem Birkensaft empfohlen. Alles in allem erscheint das Leben unwirklich und die zum Glücklichsein fehlende Menge an Sonneneinstrahlung, wird all zu gern als Erklärungsmittel für finnisches „Untun“ à la Matti Nykänen herangezogen.
Nun, es mag sein, dass darin ein Zusammenhang besteht und etwas dran ist, der Musik kann diese Tatsache aber nur gut tun. Schauen wir uns doch einmal die Länder unserer „liebsten“ Musiker an, so wird schnell klar, dass zu viel Hitze jedes Indiepophirn zum Kochen bringt und somit keine vernünftigen Alben entstehen können. Der gemeine Indianer liebt die Nacht und suhlt sich in Melancholie.
Harry Hunks vorliegende EP orientiert sich an Namen wie Wilco, Belle and Sebastian oder The Divine Comedy. Nun soll man nicht erwarten, dass Matti, Antti, Olli und Pekka schon in dieser Liga spielen, weit gefehlt. Vielmehr lassen sie in regelmäßigen Abständen in Helsinkis Klublandschaft einen Hauch von Indiepopklängen ertönen. Auf ihrer dritten VÖ mischen sie dabei Heimateinflüsse - finnischer Folk/ Country der 60er und 70er Jahre - liebevoll mit Songmustern ihrer Lieblingsbands. Das musikalische Ergebnis klingt frisch, vielleicht wie Neuschnee zwischen den Zähnen. Auf jeden Fall hörenswert und unglaublich charmless! Die EP ist erschienen auf Marsu on Paras. Für alle klammen Geldbeutel und deren Besitzer, ein Stück der EP „revolutions from pink to pale“ wird auf dem nächsten Elisabett Sampler vertreten sein. [las]
[Here we are commpared to vodka, coffee, sauna and Matti Nykänen, perhaps. Not bad!]
Lasse ?, Elisabett - pop blatt Berlin (e-zine), Nov. 2004
Als zelfbenoemd ambassadeur van de huidige generatie frisse Finpop-bandjes kan ik niets anders dan positief zijn over deze derde single van Harry Hunks. Geen ontzettend lastige taak want voor eenvoudige, vriendelijke popliedjes uit de school van Belle & Sebastian wil ik altijd wel met een positief verhaaltje aan komen draven (Snooze Alarm is bijvoorbeeld minstens zo mooi als eerder werk). Maar naarmate de vijf nummers vorderen lijkt Harry Hunks zich bewust van het feit dat mijn mening toch al vaststaat, neemt ze uit gemak wat gas terug, laat de muziek een paar porties saaier klinken en de stem van zanger Matti Eräsaari iets te duidelijk op de voorgrond treden. Nee, leuke ep hoor, maar er zijn wel leukere dingen in Finland gemaakt de afgelopen maanden.
Martijn Grooten , Think Small (e-zine), 3.11.2004
Finlands Harry Hunks share a member with Ultrasport, which is enough reason to like 'em and their 2003 7" 20 Miles An Hour did have this lovely Finnish bright indiepop-sound. Their new cd-ep Revolutions From Pink To Pale does have this as well (listen to the beautiful Snooze Alarm for example) but towards the end it's getting more laid back, as if they knew I was going to write something positive anyway, which makes me prefer their previous releases. Still a name to remember, if you didn't already, and let me add that it came out on Marsu On Paras.
Martijn Grooten, Think Small, 8.11.2004
20 miles an hour (marsu-02)
This four song single is the second release from this Finnish trio. "Bambi Eyes" opens up the record, with its upbeat and jolly guitar line, simultaneous live and casio drums, and the singer's voice, which reminds me of a cross between Stuart of Belle & Sebastian & Darren of Hefner. "Living Downtown" keeps the tempo up, and brings the organ closer to the front, while "I'm Not Your Pet" adds a bit of country twang to the guitar. Both of those songs remind me quite a bit of Belle & Sebastian, actually, and could've easily fit alongside their early 12"s - both musically and in the production quality. The last song, "Lights Out", is a slower one, with a larger emphasis on the Rhodes. Terrific single, indeed. MTQ=4/4
Indiepages
Harry Hunks is living up to the expectations. This latest seven inch single is obviously the best thing what they've so far created. '20 Miles An Hour' is a co-release by Marsu On Paras and Rhythm Barrel Records. It's a marvellous little record. They've really progressed since the first release ' Graceland'. All of these four songs are totally wonderful and the recent 'Halailu ja Pussailu' tour showed that they have plenty of as stunning tunes which have not yet been released. If I had to pick a favourite song, it would be 'Bambi Eyes'. This upbeat song always make me feel good and when the song explodes into that wonderful sing-along chorus, I usually end up jumping around my tiny apartment. I love the song, but I'm not sure do my neighbours share my view. 'I'm Not Your Pet' is equally charming tune which gallops along with increasing intensity making our Harry Hunks ride even faster than 20 miles an hour. 'Light out' is a bit moodier piece to balance things out. As a conclusion. This is one of my current favourite bands. I'm sure they will get even better in the future, but even the level they are currently on is enough for me. If you see some ridiculous looking guy singing something like 'la-la-laa, where are you gonna go tonight, little bambi eyes' by himself on the streets of Jyväskylä, it's probably me heading towards some local bar after listening to this ep all day. Lovely.
Vesa Lautamäki, One Chord to Another 20.4.2003
Julkaisijoidensa mukaisiksi puoliskoiksi eritelty neljän biisin vinyyli on parhaimillaankin vain sympaattista indiepoppia. Harry Hunksilla on selvästi ideoita ja jopa näkemystä, mutta etenkin huterasti lauletulla ja varovasti soitetulla marsu-puolella toteutus ontuu pahasti. Barrel-sivulla saadaan touhuun hieman selkärankaa, mutta silti Bambi Eyesin parasta antia on hauska halpisefekteillä leikittely. Tässä nipussa Living Downtown kuulostaa korostuneen ryhdikkäältä ja valmiilta raidalta, miltei hitiltä.
[This one says the record is symphatetic but poorly made.]
TERO ALANKO, Soundi 3/2003
Sarjassamme sympaattisia kotimaisia poppisbändejä on tänään vuorossa Helsingin nallekarhuorkesteri Harry Hunks. Rhythm Barrelin ja Marsu on paras –kollektiivin yhteisjulkaisuna kuultava neljän kappaleen seiska on Harryjen toinen vinyylituotos, jonka lisäksi bändiltä on voinut kuulla With Summer Wine -biisin Rytmitynnyrin Meet The Scene –kitarapopkokoelmalla vuodelta 2001. Matin jännän alavireisellä laululle ja kitaralle, Antin koskettimille ja Ollin tahdinpidolle rakentuva soundi on uneliasta, symppistä ja melodisen melankolista. Harryt kuuluvat siihen samaan niin sanottuun ”nörttipoppari”porukkaan yhdessä Sister Flon, The Rollstonsin, Baby Sweetcornin ja monien muiden kanssa, kaikki toki omilla vivahteillaan varustettuna.
Levy jakautuu Marsun ja Barrelin puoliin. Marsupuolen avaa cowboyrallatus I’m Not Your Pet särisevällä kitaralla ja laukkaavalla rytmillä, Matin unelmoiva laulu toimii mukavasti. Lights Out siirtyy nimensä mukaisesti iltalaulutunnelmiin rauhallisen laiskalla rytmillä ja tuutulauluhenkisillä koskettimilla. Ainakin minulla niska alkaa keinahdella rytmin mukana ja uneliaan tyytyväinen hymy puhkeaa kasvoille. Barrelpuoli nytkähtää käyntiin vauhdikkaasti Bambi Eyesin mukana. Tykyttävän tahdin päälle Matin juokseva epävireilevä vokalisointi ja pienet kosketinpulputukset, jalka naputtaa mukana, hyväksyviä pikku äännähdyksiä. Living Downtown jatkaa samaan tahtiin, koskettimista lähtee mukavia tilutteluja kuin vauhdikkaassa lastenanimaatiossa ikään. Kaikille pehmeistä sävyistä pitäville kitarapopin ystäville.
[This one says Harry Hunks are kindred spirits with Sister Flo, The Rollstons and Baby Sweetcorn, and then describes the EP track by track.]
Ilkka Valpasvuo, Desibeli.Net, 12.3.2003
Harry Hunks uit Helsinki maakt indiepop volgens de Finse stijl: lekker luchtige en ontwapenend simpele popliedjes, met veel gebruik van keyboard en een mechanisch klinkend ritmetje. Muziek waar je gewoon ontzettend blij van wordt en verder niet teveel woorden aan moet vuil maken. Harry Hunks sluit achter Ultrasport, Cessna en Bridget aan in het rijtje "hele leuke Finse indiepopbands".
[I bet this one compares us to ultrasport, Cessna and Bridget.]
Martijn Grooten , Think Small 12.9.2003
Graceland/Romancing/When Freddy Goes By (marsu-01)
Seiskatuumaisten katsaus Vol.1
[...]Pinon rauhallisimmasta esityksestä vastaa Harry Hunks. Helsingistä tulee siis muutakin kuin Kallion garagerockia. Romancing/When Freddy goes by -sinkku on ilmestynyt jo melkein vuosi sitten, mutta ansaitsee silti päästä mukaan. Lähes unenomainen tunnelmointi kolisee varmasti. Urut kilisevät kuin kellot ja Matti Eräsaaren tulkinta maalailee hyvää fiilistä. [...]
Teemu Jokelainen, Desibeli.Net 7.10.2002
Samaan ”skeneen” (hei, pitäisiköhän tälle porukalle keksiä joku näppärä nimike, esim. ”the new wave of Finnish indie pop”, eli NWOFIB [edellä käsitelty ultrasport, Bridget ja Jennifer Ever -yhtyeitä]) voidaan varmaan laskea kuuluvan myös helsinkiläisen Harry Hunksin, joka ystävällisesti toimitti Diskoliteen debyytti-seiskatuumaisensa Graceland (Marsu 01). Pojat itse kuvailevat musiikkiaan ”romanttiseksi popiksi” ja miksipä ei, sillä sitähän se on! Melko lakonista, hiukan tummasävyistäkin ja tunnelmaltaan enemmän viipyilevää kuin hippaavaa tunnelmapoppia. Paitsi että vinyyliviipaleen kolmesta biisistä yksi on lyhyt ja reippaammin renkutteleva. Hunkseillakin on hiukan vielä hiomista sekä biisinteossa (lisää tarttuvuutta tarvittaisiin) että lauluosastolla, mutta vähintäänkin erittäin lupaavasta orkesterista on kysymys. Ja uutta materiaalia äänitellään kuulemma jo kuluvan kesän aikana. Levyn on julkaissut salaperäinen Marsu on paras -ryhmittymä, jonka tehtävänä on kuulemma ”puuhailla musiikin sekä kaikenlaisen muun pienen väsäilyn parissa” – tuohon muuhun väsäilyyn voitaneen laskea mm. Marsu on paras -klubin pyörittäminen Stella Starissa Helsingissä. Hauskaa, kivaa.
[This one says Harry Hunks is part of a new indie pop scene, and that the record is ok, though still a bit raw.]
Mikko Lappalainen, Sue 9/2001
Kirjekuoren väriseen paperiin pakattu seiskatuumainen helsinkiläiseltä indiepop-ryhmältä on tavallaan omakustanne. Kaikkia ihmetytti se, että yhtye on Helsingistä. Tero-Petriä ilahdutti, että pääkaupungistammekin löytyy ihmisiä, jotka haluavat olla vilpittömiä ja tehdä musiikkia itseään varten. Timolle tuli mieleen Viljami Seksualistin suomenkielinen Pilvikukkanen-orkesteri. Hyvä. (3+3+3+3)=15 pts
[This one sympathises with what the record represents, and kindly leaves the record itself uncommented]
back to top
LIVE REVIEWS
05.05.2004 Klubi, Turku (+ Laurel Music [Swe], Red Carpet)
Tällä kertaa poppailuilta aloitettiin jo hyvissä ajoin puoli yhdentoista jälkeen. Erittäin positiivista toimintaa näin keskellä viikkoa. Marsu on Paras -musiikkikollektiivi toi kaupunkiin kitarapop-kansan iloksi lempeitä säveliä Laurel Musicin, Harry Hunksin ja Red Carpetin omaperäisillä tyyleillä. Kiinnostavaa, vaikka harmillisesti ei niin kovin monen mielestä.
Harry Hunks aloitteli settiänsä kun kiiruhdin puolityhjään Klubiin. Mukavaa onnellista kitarapoppista veikeällä menolla kuultiin reilun puolen tunnin ajan. Jengi kuunteli Harryjä kokeneella fiiliksella: tällaistahan tämä on ollut jo jonkin aikaa... Mukavaan touhuun oli otettu mukaan kitaristin paikalle Red Carpetin toinen keulahahmo Petri Nakari ja rumpupallin takaa löytyi myös seuraavan bändin Olli Moilanen. Harryjen laulaja Matti kertoili biisien olevan progee, rockii, valssii ja slovareita, mutta pääosin pysyttiin kuitenkin sillä tutulla hieman melankolisen utuisella kitarapop-linjalla. Keikka aloitettiin kaukoihastuksesta kertovalla biisillä ja lopettiin myös siihen. Ihan mukavaa, hieman ärsyttävää, mutta silti hymyilyttävää. [...]
["Pretty nice, a bit annoying, but makes you smile"]
Nelli Korpi, Desibeli.Net
10.08.2003 Marsu On Paras -klubi, Telakka, Tampere (+ Barcelona Pavilion [Can], The Rollstons)
Torontolainen Barcelona Pavilion teki pienen Suomenkiertueen täkäläisten kaveribändiensä The Rollstonsin ja Harry Hunksin kanssa. Myönnän oitis, ettei minulla ollut aavistustakaan minkälaista ulkomaanihmettä olin menossa kuuntelemaan, mutta johan yhtyeen armottoman taidekoululainen nimi ja laatuisat lämmittelijät lupasivat kiintoisaa iltaa.
Harry Hunksin esikoisalbumi odottaa vielä julkaisuaan, mutta keikan lopun perusteella sen aika voisi pikku hiljaa olla. Hempeätä kitarapoppia soittava helsinkiläisryhmä on saanut soundiinsa roppakaupalla sitä kuuluisaa munaa mainion kosketinsoittajan avulla, joten pian ilmestyvältä kakkos-ep:ltä voi odottaa, jos nyt ei paljon niin ainakin huomattavasti enemmän kuin vähän. […]
Antti Lähde, Rumba 16/03
Marsu on paras –musiikkikollektiivin järjestämä kiertue päättyi Tampereen Telakalle, jossa saatiin nauttia sunnuntai-illan ratoksi kollektiivin ”omien” bändien, vinosti venkoilevien The Rollstonsin ja hissuttelupoppailevien Harry Hunksin esitysten lisäksi Kanadalaisesta elektroclash –popista, jota esitti Euroopan kiertueella taitojaan esittelevä Barcelona Pavilion. Kaksi eepeetä julkaissut nelikko jatkaa Suomesta vielä ainakin Göteborgin ja Amsterdamin kautta Englantiin. Joten mielenkiintoa tuntuu riittävän.
Inhimillisen aikaisin alkaneita keikkoja oli saapunut katsomaan kiitettävän hyvin kansaa noin sunnuntaille, joutuipa osa loppuillasta jopa seisoskelemaan. Helsingin indiepoppailijat Harry Hunks alkoivat viihdyttää yleisöä jo ennen kymmentä valssi- ja countrypohjaisine poppailuineen, joihin Matin hetkittäin falsettiin taittuvat laulutulkinnat tuovat mukavia pikkupohdintoja eivätkä Harryt ihan sinne totiseen rokkiin asti yllä edes yrittämällä. Ja hyvä niin. Edelliseen näkemääni Harry -keikkaan verrattuna bändi oli saanut ehkä hivenen lisää juoksevuutta ja sujuvuutta ralleihinsa. Puoliväliin keikkaa mennessä Matti totesi bändin soittaneen riittävästi surumielistä materiaalia yhtä iltaa kohti, mutta se sama hilpeä molli siellä säilyi edelleen. Kohokohtia keikalla olivat, ainakin minulle, tarttuva I’m Not Your Pet sekä Bambi Eyes tuoreimmalta 20 Miles Per Hour -lätyltä, vaikka toki muukin materiaali tippui kiitettävästi. Ja vaikka kuinka olisi surumielistäkin pohjavirettä kappaleissa, niin aina se biisi päättyy Matin hymyyn ja kohteliaaseen kiitokseen. [...]
[This one says we're getting better and Matti is polite to the audience.]
Ilkka Valpasvuo, Desibeli.Net
20.03.2003 Yo-talo, Tampere (+ Division Of Laura Lee [Swe], ultrasport, Sister Flo)
Tampereen Yo-talolla kohtasi kaksi aika tavalla erilaista musiikillista maailmaa torstaina, ruotsalainen jyräävä garage otti mittaa kotimaisen hissuttelupopin mestareista. Göteborgin rokkarit Division Of Laura Lee saivat kauniisti pyydettyään oman soittovuoron ultrasportin, Harry Hunksin ja Sister Flon Halailu ja pussailu –kiertueen Tampereen etapille ja varmasti toivat mukanaan oman yleisönsä. Mikäs sen mukavampaa, väkeä oli nimittäin todella paljon noin torstaiksi. [...]
Samoilla linjoilla jatkoi myös saman kaveriporukan toinen lenkki Harry Hunks. Illan aktiivisin soittaja oli varmasti Olli Moilanen, joka soitteli rumpuja niin Sportin kuin Harryjenkin nelikossa. Samankaltaisuutta toi myös koskettimet ja melko samantyylinen anti. Harryillä on etunaan parempia kappaleita, joista etenkin tuoreelta 20 Miles Per Hour -eepeeltä heitetyt Bambi Eyes, Living Downdown ja kantrirallatus I’m Not Your Pet herättivät yleistä ihastusta. Keulahahmo, laulaja-kitaristi Matti Eräsaari omaa sellaisen karisman, josta moni esiintyjä olisi kade. Sympaattista, rennon juoksevaa ja, ennen kaikkea, todella hyvän kuuloista. Jos haluat tietää Harryistä lisää, lue Desibelin jutusta.
[This one says our songs are good.]
Ilkka Valpasvuo, Desibeli.Net
05.04.2002 Club Limousine, Semifinal, Helsinki (+ Black Audio)
Oli taas Limusiiniklubin aika. Tällä kertaa lavalle asteli kaksi trioa, hilpeä Harry Hunks ja eroottisesti latautunut Black Audio. Semifinal täyttyi tasaisesti ja kun Harryt korkkasivat lavan, ei yhtyeen tarvinnut kärsiä yleisön puutostilasta. Harryt soittivat hyvän keikan! Humisevan hyväntuulinen poppi upposi yleisöön kuin kuuma veitsi voihin tai kuin titanic tyrskyihin. Välillä haettiin sävyjä niin punkista kuin kantristakin. Rummut, koskettimet ja laulajakitaristin valloittava hymy aloittivat hyvän biletyksen ja Semi oli myyty. Vieressäni seisoskellut neitokainen vertasi soitantoa Weezeriin, ja hetkittäin yhdyin tähän näkemykseen. Luonnollisesti pakolliset: ”ostakaa tuorein ep” –myyntipuheet kuultiin, keikoilla myynti kun on pienillä bändeillä hyvä markkinointikeino. Hyvää menoa! [...]
[This one compares us to Weezer because we are such a happy-looking bunch.]
Ilkka Valpasvuo, Desibeli.Net
29.03.2002 Säätämö, Turku (Sister Flo, Bridget, Ben´s Diapers)
Odotukset iltaa kohtaan olivat kovat. Turussa viime aikoina jyllännyt brittipop-scene pääsi taas kuuluville muutaman ulkopaikkakuntalaisen bändin vahvistamana. Yleisöä oli tarpeeksi hyvään fiilikseen pääsemiseen, mutta hieman täytyy ihmetellä miksei paikka täyttynyt enempää, vaikka alkuillasta oli jopa vapaa pääsy.
Harry Hunks aloitti illan rennolla 60-lukulaisella brittipoppailulla. Biisit olivat mukaansa tempaavia ja etenkin She Was The One jäi soimaan mieleen. Alkuilta ja yleisön jäyhyys estivät suuremmat jamittelut tanssilattialla ja jengi jäikin kuuntelemaan hieman flegmaattisina mitä bändillä oli sanottavanaan. Ablodien perusteella omalaatuisella Harry Hunksilla on kuitenkin kuulijansa ja illan avauksesta jäi leppoisa ja positiivinen tunnelma. [...]
[This one says we play 60s britpop, but apparently there are people who like us.]
Nelli Korpi, Desibeli.Net
13.12.2001 Aisti-klubi, Klubi, Tampere (+ Graceskull, Kevin)
[…] Helsinkiläinen Harry Hunks hurmasi Cessnamaisella olemuksellaan – kovin sympaattisen oloisia heppuja. Hurmaavaa oli musiikkikin. Yhtyeen kohdalla on usein mainittu kirjainyhdistelmä B&S, ja toki Hattyn 60-lukulaisissa tunnelmissa oli havaittavissa hieman vaikutteita tästä skottibändistä (kuten mielestäni myös laulajan äänessä, vaikkei Belle-diggarikaverini väitettä niellytkään). Mitään plagiointisyytteitä on kuitenkin aivan turha esittää, sillä Harry pärjäsi erinomaisesti omilla avuillaan. Biisimateriaali on kauttaaltaan vahvaa, ja laulaja ylsi komeisiin suorituksiin falsetteineen kaikkineen. Hienoimmalta kuulosti Meet The Scene -kokoelmalta tuttu With Summer Wine, joka omistettiin ”kaikille naisille, jotka juottaa viinaa”. Nice to meet you, Harry. […]
Pekka Kytömäki, Desibeli.Net
back to top |
